Tulokas, työllisty ravintola-alalle.

Tämä valmennuskokonaisuus antaa erinomaiset valmiudet asiakaslähtöiseen ajatteluun, motivoi myynnillisen asenteen kasvattamiseen ja ohjaa valmennusten kautta omien vahvuuksien ja taitojen tunnistamiseen. Valmennuksen kantavana ajatuksena on luottamus siihen, että motivoitunut valmennettava voi opiskella ohjattuna itsenäisesti monia ravintolatyöhön liittyviä taitoja. Aloitteleva ammattilainen voi valmennuksen jälkeen sukeltaa käytännön työhön täydellä energialla riippumatta siitä, onko tähtäimessä pitkä uusi ura vai lisätienestien hankkiminen!

Tämän valmennuksen jälkeen saat todistuksen suorituksestasi. Väitämme että se on "kovaa valuuttaa" ravintola-alan työmarkkinoilla CV:n liitteenä!



Konkari, vahvista osaamisesi.

Koutsien Sohvalta serviisiin -valmennus on valmennus, joka jokaisen ravintolatyötä tekevän pitäisi käydä läpi! Valmennuksen tavoitteena on valmentaa uusia ja vanhoja, aloittelijoita ja kokeneempia, asiakaspalvelun ja myynnin ammattilaisiksi.



Työnantaja, varmista osaaminen.

Me Koutsit ymmärrämme myös työnantajanäkökulman. Aikaa ja resursseja on rajallisesti. Ravintolan liiketoiminnan kannalta osaava ja hyvinvoiva henkilökunta on kaikki kaikessa. Väitämme että Sohvalta serviisiin on alan tehokkain mahdollinen tapa varmistaa, että tiimisi osaaminen on "jiirissä" ravintolasi tavoitteiden kanssa. Valmennus tapahtuu todella tehokkaasti viemättä ravintolasi muun toiminnan suunnittelulta aikaa. Useamman henkilökuntasi jäsenen liittyessä valmennukseen pystymme webinaarimuotoisen one to one-valmennusosion viemään läpi sinun ravintolasi liike-idean hengessä.

Henkilökuntasi voi osoittaa valmennuksen sisäistämisen vastaanottamallaan todistuksella.



Kuinka valmennamme?

Sohvalta serviisiin-valmennus sisältää pääosin videoita. Osa valmennuksesta suoritetaan myös webinaarimuotoisena yksilövalmennuksena. Tämän yksilövalmennuksen ajankohdan voi valita valmennuksen aikana julkaistavasta Koutsit-kalenterista oman aikataulun mukaisesti.


Onhan noita verkkovalmennuksia, mutta harva viedään yksilövalmennukseen saakka!

Sohvalta serviisiin-valmennuksen ehdoton SE erottava tekijä muista verkkovalmennuksista on valmennuksen aikana suoritettava henkilökohtainen webinaari. Tämä One to One -valmennusosio käydään n. 60 minuutin henkilökohtaisena valmennuksena Koutsin kanssa verkossa. Ajan voi varata itse oman aikataulun mukaisesti.

Tämä valmennus on kolmivaiheinen:

1.

Alun hyvinvointivalmennus käsittelee sinun jaksamisesi kannalta oleellisia asioita ravintolatyön näkökulmasta.

2.

Tuotevalmennusvideot perehdyttävät sinut alan kentällä vaadittavaan tuotetietouteen sekä tekniikkaan.

3.

Yksilökoutsauksen webinaareissa käsittelemme myyntityötä sekä asiakkaan polkua ja käymme läpi asiakaskokemuksen eri vaiheet eri palvelutilanteissa. Viimeisessä vaiheessa käsittelemme lisäksi tiimityön merkitystä työyhteisössä.


Ravintolatyö on huippu-urheilua!


Piste. Kuka muuten juoksee maratonia lasinsiruissa työkseen? Ravintolatyö on kiireistä, mutta stressiä voi hallita!


Mitä opin?

  • Ravinto-ohjeita ravintolatyöntekijöille alalla jaksamiseen
  • Neuvoja oikeanlaiseen lepoon alan vuorotyön näkökulmasta
  • Oikeanlaisen levon merkitys työssä jaksamiseen
  • Apua nukahtamiseen
  • Opastusta liikunnan harrastamiseen.


Tiskin takana!


Luovuutta, tekniikkaa, näkemystä, ja kyllä, ripaus viihdyttäjää!


Mitä opin?

  • Cocktailien 6 erilaista valmistustekniikkaa
  • Vinkkejä erilaisiin tilanteisiin valmistusmenetelmiin liittyen
  • Reseptiikan ja valmistusmenetelmät 8 tunnetulle kansainväliselle juomasekoitukselle
  • Vinkkejä omien juomasekoitusten kehittämiseen
  • Alkoholittomien juomasekoitusten, eli Mocktailien valmistuksen
  • Reseptiikan yleisen kaavan ymmärtämisen


Tunne tuotteesi!


Totta kai ne klassikkodrinkitkin on hyvä tuntea… mutta tuotetuntemus on ennen kaikkea tärkeää myynnin näkökulmasta. Harjoittele tuntemaan ne tuotteet, joita aiot myydä!


Mitä opin?

  • Olutvalmennuksen kautta kaikki yleisimmät oluttyypit sekä alakategoriat
  • Tarinaa oluista sekä oluen tarjoilutavat ja myyntivinkit
  • Viinivalmennuksen kautta viinityypit, viineissä käytetyt rypälelajikkeet, pulloetikettien tulkinnan, ruoan ja viinin yhdistämisen sekä vinkkejä viinin myyntiin


Asiakkaan polku on tärkein!


Miltä asiakkaan kokemus näyttää? Mikä on oma roolisi tässä kokemuksessa? Meidän mielestämme tarjoilija-sanan voisi heittää romukoppaan. Ravintolatyö on luovaa myyntityötä, jossa sinun persoonallasi on väliä!


Mitä opin?

  • Mikä on ravintolatyöntekijän rooli asiakaskokemuksessa
  • Asiakaspolun vaiheet ja myynnin paikat tarjoiluprosessin kautta
  • Lisämyyntitekniikat huomioiden ravintolan liikeidea

Webinaarimuotoinen One to One-koutsaus


Ravintolatyö on tiimityötä!


Ilman kollegoitamme emme ole mitään. Hyvässä työyhteisössä taidot ja persoonat täydentävät toisiaan!


Mitä opin?

  • Työyhteisön dynamiikan roolituksen merkityksen
  • Erilaisten työyhteisöjen työtapojen ymmärtämisen merkityksen

Webinaarimuotoinen One to One-koutsaus


Asenne ratkaisee!


Palvelutaidot pohjaavat asenteeseen ja motivaatioon. Mikä motivoi sinua? Kuka olet? Missä sinä olet hyvä?


Mitä opin?

  • 10 vaihetta, jotka käsittelevät rooliani ravintolatyössä asenteen kautta.
  • Miksi asenne on varsinkin ravintolatyössä erityisen merkittävässä roolissa

Webinaarimuotoinen One to One-koutsaus

Valmennuksesta todistus kirsikkana kakun päälle!


Valmennuksen suoritettuasi olet todistuksesi ansainnut! Elämäsi tärkeimpiä papereita, kun sinun tulee osoittaa pätevyytesi ja kiinnostuksesi alaa kohtaan, olitpa sitten alan tulokas tai konkari vaihtamassa duunipaikkaa. Todistus on osoituksena kiinnostuksestasi alaa kohtaa ja kertoo perusteiden olevan hanskassa.




SOHVALTA SERVIISIIN-verkkovalmennus pitää sisällään 6 osiota, jotka muodostuvat videoista sekä One to One-webinaareista:

  Tervetuloa Sohvalta serviisiin!
Saatavana päivää
päivää kun olet liittynyt
  Ravintolatyö on huippu-urheilua - Hyvinvointivalmennus ravintola-alalle
Saatavana päivää
päivää kun olet liittynyt
  Tiskin takana - Cocktailien tekniikkavalmennus ravintola-alalle
Saatavana päivää
päivää kun olet liittynyt
  Tiskin takana - Cocktailien reseptiikkavalmennus ravintola-alalle
Saatavana päivää
päivää kun olet liittynyt
  Tunne tuotteesi - Olutvalmennus ravintola-alalle
Saatavana päivää
päivää kun olet liittynyt
  Tunne tuotteesi - Viinivalmennus ravintola-alalle
Saatavana päivää
päivää kun olet liittynyt
  Sohvalta serviisiin One to One-webinaari. Valitse aika Koutsien kalenterista. KALENTERI NYT AUKI
Saatavana päivää
päivää kun olet liittynyt

Sohvalta Serviisiin -verkkovalmennus koostuu kuudesta teemasta ja kahdeksasta moduulista, jotka tuleva tai kokenut ravintola-alan tekijä voi opiskella ajasta ja paikasta riippumatta omaan tahtiinsa.

Sohvalta Serviisiin -valmennuksessa ketään ei kuitenkaan jätetä yksin kouluttautumaan loputtomien verkkomateriaalien keskelle, vaan jokaista valmennettavaa ohjataan verkossa yksilöllisesti. Koutsit tarjoavat tukea oppimiseen yhteisönä. Ei ole sellaista ravintoloihin liittyvää haastetta, jota joku Koutseistamme ei olisi kohdannut tai jossa joku meistä ei voisi sinua auttaa. Ei siis huolta, olet parhaissa mahdollisissa käsissä! Koutsimme jakavat suuren rakkauden ravintola-alaa kohtaan. Hekin ovat innoissaan siitä, että juuri sinä haluat ryhtyä kollegaksemme! 


MOCKTAILS-maistiainen, ole hyvä! Cocktail-reseptiikkavalmennuksen jakso

 

Sohvalta serviisiin valmennuksen maksutavat

€80

Sohvalta serviisiin

Kertaostos

10 maksu(a) €8/kk

Sohvalta serviisiin

Erämaksullinen valmennus

Maksuerät 1 kuukaudessa (10kk)

Haluatko ostaa Sohvalta serviisiin-valmennuksen henkilökunnallesi?

Voit ostaa myös kätevästi laskulla. Ota yhteyttä:


Markus Apuli

[email protected]

tel. 050 490 7540


Meidän näkemyksemme mukaan ravintolatyössä menestyminen on ennen kaikkea asenteesta kiinni.

Asenne on siis valmennustemme lähtökohta. Totta kai perehdymme myös tuotteisiin ja valmistustekniikoihin, mutta keskitymme ennen kaikkea asiakkaan palvelukokemukseen, ja myyntitaitojen yksilölliseen kasvattamiseen. Jotta voit nauttia asenteestasi ja motivaatiostasi, on myös sinun voitava työssäsi hyvin. 

Koutsit - valmentajat suoraan kentältä

Miksi Sohvalta serviisiin?


Väitän, että työnantajalle sillä, montako lautasta kannat kerralla, tai osaatko sadan klassikkococktailin reseptin ulkoa, ei ole suurtakaan merkitystä. Merkitystä on sillä, miten tuotat asiakaskokemuksia, miten asennoidut työssä oppimiseen ja miten ymmärrät asiakaspolun ja myynnin yhteyden jokapäiväisessä työssäsi. Sohvalta serviisiin -valmennus on kaikkea tätä!

Totta kai me Koutsit valmennamme tuotetietoutta tai tarjoilun perustaitoja! Ne eivät ole kuitenkaan Sohvalta serviisiin -valmennuksen ytimessä. Ytimessä on sinun motivaatiosi asiakaspalvelun ja myynnin ammattilaisena! Kerromme sinulle faktoja, ehdotamme toimintatapoja, muistutamme asiakaslähtöisen palvelun periaatteista, ja tuemme sinua joka askeleella matkallasi loistavaksi myyjäksi.

Hyppää sohvalta serviisiin alalle, jossa hyvistä tekijöistä on jatkuva pula! Tervetuloa porukkaan!"


Markus Apuli

Yritysvalmentaja

Koutsit Group Oy


Ravintolatyö on huippu-urheilua! Esimerkki ravintola-alan hyvinvointivalmennuksen jaksosta.

 

Tämän valmennuksen ehdoton suola on One to One -osio, joka viedään yksilötasolle osallistujan tieto- ja taitotason mukaisesti.

Mitä olut on? Maistiainen olutvalmennuksesta, prost!

 


Tervetuloa Sohvalta Serviisiin-verkkovalmennukseen, tervetuloa raflajengiin!




Tällä alalla on vaikea olla ystävystymättä työkavereiden kanssa, ja ravintola-alan yhteisö on maailmanlaajuisestikin harvinaisen tiivis.


KUINKA SUORITAN VALMENNUKSEN?

Tämä valmennus on 100% verkkovalmennus, joka muodostuu pääosin videoista, jotka aukeavat ja näkyvät sinulle täällä Koutsit Akatemiassa. Osa valmennuksesta suoritetaan myös yksilötason webinaarina valmennuksen aikana varattavana ajankohtana.

VOINKO KATSOA KAIKKI MATERIAALIT HETI VALMENNUKSEEN OSALLISTUTTUANI?

Valmennus on tehty kestämään 4 viikkoa ja materiaalia julkaisemme 1-2 valmennusosaa /viikko. Viimeisen itseopiskelumateriaalin jälkeen siirrytään webinaarimuotoiseen One to One-koutsaukseen.

MISTÄ TIEDÄN, KUN VALMENNUS ON SUORITETTU?

Kun valmennuksen koko neliviikkoisjakso on ohitse, saat Koutsien sertifikaatin valmennuksesta sähköpostiisi, jonka olet meille sisäänkirjautumisessa antanut. Suorituksesi tallentuu Koutsit Akatemian omaan profiiliisi. Voit liittää todistuksen sen CV:n lisänä hakiessasi ravintola-alan töitä. Sertifikaatin lisäksi sinulla on varmasti tämän valmennuskokonaisuuden jälkeen helpommat lähtökohdat itsellesi hypätä alan kentälle.

KENEEN VOIN OLLA YHTEYKSISSÄ VALMENNUKSEEN LIITTYEN?

Koutsit Akatemian yhteyshenkilönä toimii Markus Apuli, [email protected] / 050 490 7540

Sohvalta serviisiin valmennuksen maksutavat

€80

Sohvalta serviisiin

Kertaostos

10 maksu(a) €8/kk

Sohvalta serviisiin

Erämaksullinen valmennus

Maksuerät 1 kuukaudessa (10kk)